4.11.2014

Boulderointia

Joitain vuosia olen kuntoillut "kotikuntosalilla" säännöllisesti monta kertaa viikossa, lisäksi on ollut kelien mukaisesti mm. pyöräilyä, kävelyä, patikointia ja hiihtoa, vähän juoksuakin välillä. Monenlaista liikkumista on tullut kokeiltua ja uusimpana kokeiluna on boulderointi, eli kiipeily matalilla (alle 5 metriä) kiipeilyseinillä. Suuntasin vaimoni kanssa Boulderpajalle, vuokratut kiipeily­kengät jalkaan ja seinälle.


Kuvien seinä on suora, mutta muissa "pajan" seinissä on myös kallistuksia. Reittejä löytyy Boulderpajalla runsaasti ja monen tasoisia, lisäksi niitä uusitaan säännöllisesti. Kiipeileminen on ollut todella mukavaa ja hankimmekin sarjaliput jo toisella käyntikerralla. Boulderointi on haastavaa monella tavalla. Puutunut käsi aiheuttaa jännityksen hetkiä vaikeammissa vasemman käden siirroissa ja otteissa, ja välillä putoamisen mahdollisuus ja korkean paikan kammoni ovat vielä estäneet etenemisen ylemmäksi. Korkean paikan kammo saa hyvää siedätystä.

Lue lisää boulderoinnista:
Boulderointi (Wikipedia)
Boulderpajan kotisivut

9.10.2014

MS-tauti ja pianonsoitto; Kirka – Anna käsi

Sairastuttuani MS-tautiin ja jäätyäni sairas­eläkkeelle aloin harrastaa uudelleen klassista musiikkia. Nuorena olin soittanut pianoa, ja vuonna 2006 aloin uudestaan harjoitella pianonsoittoa.

Vuonna 2008 juuri elvytetty soittoharrastukseni koki kovan kolauksen, kun toinen puoli vartalostani, mukaan lukien käsi ja sormet, puutuivat. Toisen käden toimintakyky meni todella huonoksi: puutuneisuuteen liittyvä pistely oli jatkuvaa, käden ja sormien lihasten toimintakyky huononi ja jääkylmiltä tuntuvissa sormissa oli välillä voimakkaita kipuja. Pianonsoitto, kuten moni muukaan asia, ei enää onnistunut sillä kädellä. Tavarat tippuivat kädestä.

Jonkin ajan kuluttua onnekseni huomasin, että kannabis auttoi pistelyyn ja käden kylmyyteen, kuten muihinkin neuropaattisiin oireisiin. Tämän ansiosta pystyin muun toimintakyvyn paranemisen lisäksi harjoittelemaan jälleen pianonsoittoa, vaikka käytännössä jouduinkin toisen käden osalta opettelemaan soittamisen uudestaan.

Vuosina 2009 ja 2010 äänitin YouTube-kanavalleni joitain esittämiäni klassisia pianokappaleita. Nyt on ollut pitkä tauko äänittelyissä, mutta olen kyllä yhä soitellut säännöllisesti. Viime vuonna aloin soitella aiempaa enemmän kevyttä musiikkia, tähän kannusti mm. kesällä radiosta tullut Laulava Babitzinin perhe -kuunnelma, ja Kirkaa olenkin melko paljon soitellut.

Pitkästä aikaa kokeilin pianonsoiton äänittämistä, tässä Kirkan Anna käsi (pituus 2:59):

Kirka – Anna käsi

Video on äänitetty Canon PowerShot A480 -pokkarilla, äänenlaatu ei siksi ole kovin kummoinen.

26.8.2014

Tutkimus: Lääkekannabiksen käytöllä on yllättäviä tarkoittamattomia seurauksia

Kuolintilastoissa on havaittu selkeä ero niissä Yhdysvaltain osavaltioissa, joissa lääkekannabiksen käyttö on sallittu.


Jo ensimmäinen kannabispiikki voi tappaa, mutta se onkin väärä käyttötapa. Oikeasti kannabiksella on hyvin vaikea saada henkeä lähtemään, toisin kuin esimerkiksi opiaattipohjaisilla kipulääkkeillä. Johns Hopkinsin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan niissä Yhdysvaltain osavaltioissa, joissa lääkekannabis on sallittu, kuolee reseptilääkkeiden yliannostukseen noin neljännes vähemmän ihmisiä kuin osavaltioissa, joissa lääkekannabis on kiellettyä.


Lääkekannabis on vähän niin kuin sallittu Suomessakin, mutta vaikeahan sitä on saada. Meilläkin lääkkeet aiheuttavat satoja kuolemia vuosittain. Pelkästään tulehduskipulääkkeet aiheuttavat vuosittain noin 200–300 kuolemaa, arvioi lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Jos lääkekannabis olisi Suomessa helpommin saatavilla esimerkiksi erilaisiin kiputiloihin, voitaisiinko meilläkin säästää ihmishenkiä? Luulen niin.

Lähteet mm.:

22.8.2014

Maasta vedettyä

Kuvan tangossa on painot:
tanko  9 kg
    2 x   15 kg
    2 x   10 kg
    2 x  4,5 kg
    4 x  2,5 kg
    4 x 1,25 kg
    4 x    5 kg
    -----------
         103 kg

Tällä painolla tein eilen maastavedossa kolmen sarjan ja kahden sarjan. Aika kevyesti meni. Vuodenvaihteessa mave-sarjapaino (pidemmillä sarjoilla) oli 82 kiloa, eli maltillista kehitystä on tapahtunut. Enempää en tällä hetkellä tankoon taida painoa saada, nytkin piti kiekkojen järjestystä sumplia ja lukot laittaa väärin päin, jotta tangon pituus riitti. Täytyy varmaan taas ostaa lisää painokiekkoja...

10.8.2014

Vaporisaattorivertailu II – taskuhöyrystimet

Kannabisuutiset-sivusto vertaili kannabiksen höyrystämiseen käytettäviä laitteita alkuvuodesta 2013. Vertailulle on julkaistu jatko-osa, jossa on mukana kolme taskukokoista matkakäyttöön sopivaa höyrystinlaitetta:
  • Puffit
  • Sonic
  • Ascent
Lue Kannabisuutisten artikkeli Vaporisaattorivertailu II – taskuhöyrystimet.

Itse hankin vertailun voittaneen Ascentin keväällä, ja olen ollut tyytyväinen laitteeseen. Akku kestää kohtuullisen kauan (minulla n. puolentoista vuorokauden höyrystelyt) ja laite lämpiää tarpeeksi kuumaksi (maksimi 221°C) irroittaakseen kannabinoidit tehokkaasti. Ascent on melko kevyt ja pienikokoinen, isohkon kännykän kokoluokkaa.

Höyry on hieman karskimman makuista kuin Volcanossa. Lasiosat, joissa höyry kulkee, tahmaantuvat melko nopeasti kannabiksen hartsista vaatien puhdistusta. Ascent on ehtinyt olla mm. Tallinnan matkalla ja yhdellä kaksipäiväisellä vaellusreissulla mukana ainoana höyrystimenä.

24.7.2014

Saksa sallii kannabiksen kotikasvatuksen lääkekäyttöön

Saksalainen oikeusistuin päätti tiistaina sallia erityistapauksissa kannabiksen kotikasvatuksen lääkekäyttöön. Jatkossa vakavasti sairaat saavat kasvattaa kannabista kotonaan, mikäli heillä on lupa sen lääkekäyttöön. Oikeusistuin sanoi tiedotteessaan, että kotikasvatus arvioidaan tapauskohtaisesti.


Sairausvakuutus ei kata Saksassa kannabiksen lääkekäyttöä, joten kotikasvatus tulee potilaille huomattavasti halvemmaksi kuin kannabiksen ostaminen. Tilanne on Suomessa sama, lääkekannabiksesta ei saa Kela-korvausta senttiäkään.

Helsingin Sanomat: Saksa sallii kannabiksen kotikasvatuksen lääkekäyttöön
Reuters: Germany allows seriously ill patients to grow their own cannabis.

28.5.2014

Maailman MS-päivä 2014

Maailman MS-päivää vietetään vuosittain toukokuun viimeisenä keskiviikkona yli 60 maassa. Suomessa MS-yhteisö viettää päivää tänään 28.5.2014 järjestämällä valtakunnallisen tiedotuskampanjan ja jakamalla tietoa suoraan ohikulkijoille paikallisissa tapahtumissa.

MS-päivän 2014 radiomainos (30s):

Maailman MS-päivä 2014 radiomainos

Mainoksessa olevan kappaleen "Näe sen taakse", jonka esittää Kansainvälinen tunnelma, voi kuunnella kokonaisuudessaan tästä (2min 30s):

Näe sen taakse -kappale | Maailman MS-päivä 2014

MS-päivästä MS-liiton sivuilla: Maailman MS-päivä 2014.
MS-päivän kansainväliset sivut: World MS Day 2014.

4.5.2014

Lääkekannabiksen vaikutuksia ja sivuvaikutuksia

Esittelen tässä pari uudehkoa tutkimusta. Lääkkeillä on vaikutuksia ja sivuvaikutuksia, ja potilaan kannalta sivuvaikutukset olisi hyvä saada minimoitua.

Tutkimus eri lääkekannabislajikkeiden vaikutuksista


Hollannissa tutkittiin, kuinka tyytyväisyys lääkekannabiksen terapeuttiseen toimivuuteen ja omakohtaiset vaikutukset vaihtelivat kolmen eri lääkekannabislajikkeen välillä.

Tutkimukseen osallistui 102 lääkekannabiksen käyttäjää, keskimääräinen ikä 53 vuotta. 76 % oli käyttänyt lääkekannabista yli vuoden ennen tutkimusta. Yleisimmät syyt lääkekannabiksen käyttöön olivat krooninen kipu 53% (n=54) ja MS-tauti 23% (n=23). 86% (n=88) sai lähes aina terapeuttista apua lääkekannabiksesta. Potilaiden alakuloisuus, ahdistus ja ruokahalun lisääntyminen vaihtelivat eri lääkekannabislajikkeiden välillä.

Tutkimuksen mukaan potilaat ovat tyytyväisiä lääkekannabiksen terapeuttisiin vaikutuksiin. Jotkin subjektiiviset vaikutukset vaihtelivat eri kannabislajikkeiden välillä, mitä käsitellään suhteessa niiden THC/CBD-pitoisuuksiin. Potilaat käyttivät kolmea eri lääkekannabislajiketta: Bedrocania (korkea THC-pitoisuus), Bedrobinolia (matalampi THC-pitoisuus) ja Bediolia (alhainen THC-pitoisuus, korkea CBD-pitoisuus), nämä ovat kaikki Bedrocan BV:n tuotteita.

Tutkimuksen tiivistelmä PubMed-tietokannassa: Therapeutic Satisfaction and Subjective Effects of Different Strains of Pharmaceutical-Grade Cannabis.

En raaskinut ostaa koko artikkelia, koska se oli yli 40 euron hintainen, toivottavasti se julkaistaan vielä ilmaiseksikin. Tällaisia tutkimuksia toivoisin tehtävän enemmän.


Kannabiksen vaikutus kognitioon potilailla, joilla on MS-tauti: psykometrinen ja MRI-tutkimus


Tähän melko pieneen kanadalaistutkimukseen osallistui 39 MS-tautia sairastavaa, joista 20 poltti kannabista ja 19 ei käyttänyt kannabista. Rakenteellisia eroja ei havaittu MRI-kuvissa, mutta psykometristen tutkimusten haastavimmissa osuuksissa kannabista käyttävät suoriutuivat huonommin kuin ei-käyttäjät. Psykometriikka on psykologiaan kuuluva tieteenala, joka soveltaa matematiikkaa ja tilastotiedettä psykologisten ominaisuuksien, kuten tietojen, kykyjen, asenteiden ja luonteenpiirteiden, mittaamiseen. Kuulostaapa monimutkaiselta. (vitsi)

Tutkimuksen tiivistelmä PubMed-tietokannassa: Effects of cannabis on cognition in patients with MS: A psychometric and MRI study.

Kannabislajike ja sen kannabinoidiprofiili vaikuttavat lääkinnällisiin ominaisuuksiin, mutta myös sivuvaikutuksiin, kuten myös ensin esittelemässäni hollantilaisessa tutkimuksessa todettiin. Osaan sivuvaikutuksista voi tottua säännöllisessä lääkityksessä, mutta toleranssin muodostuminen sivuvaikutuksiin luultavimmin vaihtelee henkilöiden välillä. Voi olla, että lääkkeen käyttötapakin vaikuttaa kokonaisuuteen, itse en ainakaan suosittelisi MS-tautia sairastavalle kannabiksen käyttämistä polttamalla.

Myös monet muut MS-taudin oireiden hoidossa käytettävät lääkkeet voivat vaikuttaa kognitioon, esimerkiksi Baclofen ja Sirdalud (mm. lihasjäykkyys), Lyrica ja Neurontin (mm. neuropaattinen kipu), Triptyl ja Klotriptyl (kivut, kipukynnyksen nosto), Tramal (kivut), muutamia mainitakseni.

12.3.2014

Weed 2: Cannabis Madness

Elokuussa 2013 CNN-televisioyhtiön lääketieteellinen asiantuntija ja neurokirurgi Sanjay Gupta kertoi muuttaneensa mieltään kannabiksen suhteen ja CNN esitti dokumentin nimeltä "Weed: A Dr. Sanjay Gupta Special".

Tiistaina 11.3.2014 esitettiin CNN:llä "Weed 2: Cannabis Madness", joka on Sanjay Guptan tekemä jatko-osa edelliselle dokumentille. Dokumentin ensimmäisessä osassa esitelty Charlotte's Web ‑lääkekannabislajike on tuonut toivoa monille vakavasti sairaille lapsille ja heidän perheilleen, mutta Yhdysvaltain lait ovat ongelmallisia. Nenäliina voi olla tarpeen. Pituus n. 43 minuuttia.

Weed 2: Cannabis Madness

Lue myös:
CNN.com: Gupta: 'I am doubling down' on medical marijuana.

10.1.2014

Cannabis Flos variëteit Bediol

Sain tälle vuodelle reseptin myös Bediol-lääkekannabikseen Bedrocanin rinnalle. Tarkoitus on siirtyä käyttämään päivisin pääosin Bediolia ja illalla ennen nukkumaanmenoa Bedrocania.

Kokeilut tällä uudella "kaavalla" alkoivat viikko sitten perjantaina. Bediolin alhaisemman kokonais­kannabinoidipitoisuuden huomasi heti siitä, että höyryä irtoaa vähemmän kuin Bedrocanista. Korvasin Bedrocanin aluksi samalla määrällä Bediolia, yksittäinen annokseni on nykyään n. 0,1 grammaa. Ilmeisesti alhaisempi THC-pitoisuus sai jo perjantaina aikaan sen, että pahoinvointia alkoi ilmaantua ja ruokahalu kadota. Muut MS-oireet, kuten kivut ja jäykkyys, hoituivat kyllä Bediolillakin.

Sinnittelin pahoinvoivana maanantai-iltapäivään asti, jolloin päätin ennen ruokaa höyrystää kokeeksi tupla-annoksen Bediolia. No sillä pahoinvointi sitten lähti, ruokahalu palasi ja olo parani muutenkin, vaikka myöhemmin samana päivänä höyrystin jälleen yksittäisiä annoksia. Tämän jälkeen olen aamuisin käyttänyt tupla-annoksen, myöhemmin päivällä riittää normaaliannokset. Illalla otan yhden annoksen Bedrocania.


Bediol, sativa: THC 6,3 %, CBD (kannabidioli) 8 %
Bedrocan, sativa: THC (tetrahydrokannabinoli) 22 %, CBD < 1 %


Bediolin tuoksu on Bedrocanin kaltainen, mutta jossain määrin vihreämpi. Tuote on valmiiksi jauhettu melko pieneksi jauheeksi (purkissa merkintä "granulaat"). Itse olen vielä jauhanut tämänkin hienommaksi Volcanon "grinderillä" ennen käyttöä, jolloin höyryä irtoaa paremmin. Jauhe on myös väriltään vihreämpää kuin Bedrocan.

CBD, jota Bediolissa on THC:ta enemmän, auttaa tulehduksiin ja sen sanotaan olevan hyödyksi MS-taudissa. Myös THC auttaa tulehduksiin. Nähtäväksi jää, saanko Bediolin käytöstä vielä jotain lisähyötyä pitkällä tähtäimellä. Kertoilen sitten blogissa, jos jotain kerrottavaa ilmenee.

3.1.2014