Sanjay Gupta, CNN-televisioyhtiön lääketieteellinen asiantuntija ja neurokirurgi, kertoi vuonna 2013 muuttaneensa mieltään kannabiksen suhteen. Tuolloin valmistui ja esitettiin CNN:n dokumentti Weed: A Dr. Sanjay Gupta Special. Vuonna 2014 esitettiin dokumentin toinen osa Weed 2: Cannabis Madness. Nyt on ilmestynyt kolmas osa Weed 3: The Marijuana Revolution.
Yhdysvalloissa on todellakin käynnissä kannabisvallankumous. Vielä pari vuotta sitten, kun Weed-dokumenttisarjan ensimmäistä osaa tehtiin, liittovaltio ei ollut viljellyt kannabista tutkimuskäyttöön useaan vuoteen, koska tutkimusta oli niin vähän. Nyt tilanne on toinen. Lääkekannabiksen käyttö ja sen tutkimus lisääntyvät räjähdysmäisesti Yhdysvalloissa. Yhä on silti mutkiakin matkassa ja välillä lainsäädäntö takkuaa. Samaan aikaan ihmisiä kuolee, kun he eivät saa sopivaa lääkitystä. Katso Weed 3, pituus n. 42 minuuttia. Kahta aikaisempaa osaa ei tarvitse välttämättä katsoa ennen tätä.
Weed 3: The Marijuana Revolution – Dr. Sanjay Gupta reports
Lue myös:
Dr. Sanjay Gupta: It's time for a medical marijuana revolution
10 diseases where medical marijuana could have impact
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhdysvallat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhdysvallat. Näytä kaikki tekstit
21.4.2015
26.8.2014
Tutkimus: Lääkekannabiksen käytöllä on yllättäviä tarkoittamattomia seurauksia
Kuolintilastoissa on havaittu selkeä ero niissä Yhdysvaltain osavaltioissa, joissa lääkekannabiksen käyttö on sallittu.

Jo ensimmäinen kannabispiikki voi tappaa, mutta se onkin väärä käyttötapa. Oikeasti kannabiksella on hyvin vaikea saada henkeä lähtemään, toisin kuin esimerkiksi opiaattipohjaisilla kipulääkkeillä. Johns Hopkinsin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan niissä Yhdysvaltain osavaltioissa, joissa lääkekannabis on sallittu, kuolee reseptilääkkeiden yliannostukseen noin neljännes vähemmän ihmisiä kuin osavaltioissa, joissa lääkekannabis on kiellettyä.

Lääkekannabis on vähän niin kuin sallittu Suomessakin, mutta vaikeahan sitä on saada. Meilläkin lääkkeet aiheuttavat satoja kuolemia vuosittain. Pelkästään tulehduskipulääkkeet aiheuttavat vuosittain noin 200–300 kuolemaa, arvioi lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Jos lääkekannabis olisi Suomessa helpommin saatavilla esimerkiksi erilaisiin kiputiloihin, voitaisiinko meilläkin säästää ihmishenkiä? Luulen niin.
Lähteet mm.:

Tunnisteet:
kuolema,
lääkekannabis,
Sekalaiset,
tutkimus,
uutiset,
yhdysvallat
12.3.2014
Weed 2: Cannabis Madness
Elokuussa 2013 CNN-televisioyhtiön lääketieteellinen asiantuntija ja neurokirurgi Sanjay Gupta kertoi muuttaneensa mieltään kannabiksen suhteen ja CNN esitti dokumentin nimeltä "Weed: A Dr. Sanjay Gupta Special".
Tiistaina 11.3.2014 esitettiin CNN:llä "Weed 2: Cannabis Madness", joka on Sanjay Guptan tekemä jatko-osa edelliselle dokumentille. Dokumentin ensimmäisessä osassa esitelty Charlotte's Web ‑lääkekannabislajike on tuonut toivoa monille vakavasti sairaille lapsille ja heidän perheilleen, mutta Yhdysvaltain lait ovat ongelmallisia. Nenäliina voi olla tarpeen. Pituus n. 43 minuuttia.
Weed 2: Cannabis Madness
Lue myös:
CNN.com: Gupta: 'I am doubling down' on medical marijuana.

cnn,
Dokumentit,
lääkekannabis,
sanjay gupta,
sativex,
yhdysvallat
6.10.2013
Weed: A Dr. Sanjay Gupta Special
CNN-televisioyhtiön lääketieteellinen asiantuntija ja neurokirurgi Sanjay Gupta kertoi 7.8.2013 julkisesti muuttaneensa mieltään kannabiksen suhteen. Sanjay Gupta on ollut CNN:n terveysasiantuntijana yli 10 vuotta ja voittanut useita palkintoja ja saanut muuta tunnustusta työstään. Palkintojen ja kunniamainintojen lisäksi vuonna 2003 People-lehti valitsi Guptan maailman seksikkäimmäksi mieheksi ja USA Today "popkulttuuri-ikoniksi". 2011 Forbes-lehti nimesi hänet kymmenen vaikutusvaltaisimman julkkiksen joukkoon.
Gupta valmisteli vuoden verran CNN:lle uutta dokumenttia kannabiksesta ja se esitettiin 11.8.2013. Pituus noin 43 minuuttia.
Weed: A Dr. Sanjay Gupta Special
Tekstin lähde: Sanjay Gupta muutti mieltään kannabiksesta.
Gupta valmisteli vuoden verran CNN:lle uutta dokumenttia kannabiksesta ja se esitettiin 11.8.2013. Pituus noin 43 minuuttia.
Weed: A Dr. Sanjay Gupta Special
Tekstin lähde: Sanjay Gupta muutti mieltään kannabiksesta.
Tunnisteet:
cnn,
Dokumentit,
lääkekannabis,
sanjay gupta,
yhdysvallat
15.5.2012
Tutkimus: poltettu kannabis helpottaa MS-taudin oireita
Kalifornian yliopistossa tehdyssä satunnaistetussa ja lumekontrolloidussa tutkimuksessa poltettu kannabis oli selvästi lumelääkettä tehokkaampi oireiden lievittäjä MS-taudissa. Kannabis vähensi mm. lihasjäykkyyttä, lihaskouristuksia ja kipua. Poltettu kannabis oli yleisesti hyvin siedetty, mutta vaikutti osalla vähäisesti kognitioon, huomiokykyyn ja keskittymiskykyyn. Tutkijoiden mukaan tarvitaan laajempia tutkimuksia, joiden avulla voidaan selvittää saadaanko alhaisemmilla annoksilla lääkinnälliset hyödyt ilman negatiiviisia vaikutuksia.
Lähteet:
CMAJ: Smoked cannabis for spasticity in multiple sclerosis: a randomized, placebo-controlled trial
Medical Daily: Smoking Marijuana Relieves Symptoms of Multiple Sclerosis in Patients, with Minor Cognitive Effects
ScienceDaily: Smoked Cannabis Reduces Some Symptoms of Multiple Sclerosis
Itse en suosi (enkä suosittele) lääkekannabiksen polttamista. Kannabiksesta voi myös höyrystää vaikuttavat aineet, ilman savua ja sen haitallisia ominaisuuksia. Mutta lääkevaikutukset saa tarvittaessa siis polttamallakin. :)
"We found that smoked cannabis was superior to placebo in reducing symptoms and pain in patients with treatment-resistant spasticity, or excessive muscle contractions," said Corey-Bloom.
[...]
"Although generally well-tolerated by our participants, smoking cannabis was accompanied by acute cognitive effects."
However researcher noted that "the clinical significance of this result is uncertain; despite the transient decrease in scores, patients were still within normal ranges for their ages and levels of education," the investigators pointed out in the paper.
"It is worth noting that conventional treatments, such as baclofen and tizanidine hydrochloride, may also affect cognition, although published data are scarce," they added.
Lähteet:
CMAJ: Smoked cannabis for spasticity in multiple sclerosis: a randomized, placebo-controlled trial
Medical Daily: Smoking Marijuana Relieves Symptoms of Multiple Sclerosis in Patients, with Minor Cognitive Effects
ScienceDaily: Smoked Cannabis Reduces Some Symptoms of Multiple Sclerosis
Itse en suosi (enkä suosittele) lääkekannabiksen polttamista. Kannabiksesta voi myös höyrystää vaikuttavat aineet, ilman savua ja sen haitallisia ominaisuuksia. Mutta lääkevaikutukset saa tarvittaessa siis polttamallakin. :)
Tunnisteet:
kalifornia,
kipu,
kognitio,
lääkekannabis,
MS-tauti,
oireet,
spastisuus,
tutkimus,
uutiset,
yhdysvallat
16.1.2012
Tutkimus: MS ja talamus
Joulun alla uutisoitiin uudesta tutkimuksesta, jossa oli tutkittu talamusta ja MS-tautia. Silloin oli blogissa joulukalenteri menossa, ja niin tutkimuksen "raportointi" jäi tekemättä. Tämä on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen juttu, että kerronpa lyhyesti.
Talamus on aivojen osa, jonka kautta mm. kaikki aisti-informaatio kulkee. Iän myötä talamuksen koko pienenee hiljalleen, ja pieneneminen nopeutuu noin 70 ikävuoden jälkeen. Uudessa yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että MS:ää sairastavilla talamuksen koko oli pienempi kuin verrokeilla.
Kaikki MS-taudin oireet ja eteneminen eivät ole tutkijoiden mukaan kovin hyvin selittyneet näkyvien plakkien avulla. Ei minunkaan mielestäni. Nyt löydetty talamuksen kutistuminen tarjoaa oman osaselityksensä, ja ehkä myös uusia mahdollisuuksia taudin aikaisempaan diagnosointiin tulevaisuudessa.
Lähde:
ScienceDaily: Multiple Sclerosis Linked to Different Area of Brain.

5.1.2012
Lääkekannabista ennemmin kuin opiaatteja
Harm Reduction Journal -lehdessä julkaistussa tuoreessa tutkimuksessa ehdotetaan, että lääkärit harkitsisivat kannabislääkityksen käyttöä potilailleen ennen opiaattilääkityksen aloittamista. Yleensä kipulääkityksenä käytetään erilaisia opiaatteja, joilla kuitenkin on epämiellyttäviä sivuvaikutuksia sekä yliannostuksen ja jopa kuoleman vaara. Kuolemanvaara vähenee, jos potilas käyttää lääkekannabista hermokipuihin opiaattilääkityksen sijaan. Tutkimuksesta uutisoi suomeksi Tohtori.fi.
Lähteet:
Tohtori.fi: Kannabista ennen opiaatteja?
Harm Reduction Journal: Prescribing Cannabis for Harm Reduction
PubMed: Prescribing Cannabis for Harm Reduction.
Lähteet:
Tohtori.fi: Kannabista ennen opiaatteja?
Harm Reduction Journal: Prescribing Cannabis for Harm Reduction
PubMed: Prescribing Cannabis for Harm Reduction.
Tunnisteet:
Kannabislääkitys,
lääkekannabis,
neuropaattinen kipu,
tutkimus,
uutiset,
yhdysvallat
3.8.2011
Kalifornialainen sairaala kieltänyt lääkekannabispotilaat
Ongelmaksi sairaala näkee tällaisen asian:
The true issue here is that we have a huge problem with patients who take prescribed pain medicines while also abusing illegal substances.
Eli lääkäri kertoo, että heillä on suuri ongelma potilaiden kanssa, jotka ottavat määrätyt lääkkeet, mutta lisäksi väärinkäyttävät ”laittomia aineita”... No niin, lakitilannehan Yhdysvalloissa on skitsofreeninen lääkekannabiksen suhteen, kun se on sekä laitonta että laillista. Ja potilaat joutuvat kärsimään. Yllättävää.
Lähteet:
Medical pot users denied care?
California Hospital Accused Of Denying Medical Treatment To Legal MMJ Patients
Tunnisteet:
kalifornia,
lääkekannabis,
Sekalaiset,
uutiset,
yhdysvallat
2.8.2011
Ruoka-allergioiden eliminointi poisti MS-oireet
36-vuotiaan Kristin Gablen kuusi vuotta käyttämä MS-lääkitys ei enää toiminut, solusalpaajahoidot veivät huonoon kuntoon, ja hän päätti tehdä asian eteen jotain aivan toisenlaista. Elokuussa 2010 hän teetti ruoka-aineallergiatestit, joista löytyi useita yliherkkyyksiä, mm. sellerille ja mintulle. Eliminoituaan allergisoivat ruoka-aineet, MS-oireet olivat kadonneet. Marraskuussa 2010 otettiin MRI-kuva, joka näytti hyvältä. Joulukuussa 2010 Kristin Gable perusti FFARMS:in. FFARMS tulee sanoista Foundation for Food Allergy Research for Multiple Sclerosis, ja se on voittoa tavoittelematon yhteenliittymä tarkoituksena auttaa muita MS-potilaita saavuttamaan onnistuneita oireiden parantumisia mm. rahoittamalla allergiatestejä.
Lue koko juttu: Allergies and MS: food for thought
FFARMS:in kotisivut: www.ffarms.org
Pistää kyllä miettimään. Yksilöllisesti sopiva ruoka on varmasti avainasemassa, jos tämän sairauden kanssa haluaa voida säällisesti.

allergia,
ffarms,
kristin gable,
MS-tauti,
Ravinto,
ruoka-aineallergia,
yhdysvallat
30.7.2011
Tutkimus: Kalifornialaiset lääkekäyttäjät
Mielenkiintoinen tutkimus julkaistiin tiedelehdessä Journal of Psychoactive Drugs huhti-kesäkuun 2011 numerossa: ”Who Are Medical Marijuana Patients? Population Characteristics from Nine California Assessment Clinics”. Joitain poimintoja tutkimuksesta:
Lue lisää: Who Are America’s Medical Marijuana Patients.
- 73 % käyttäjistä oli miehiä
- 82,6 % käyttää lääkekannabista kivunhallintaan
- 70,7 % käyttää unen parantamiseen
- lääkekannabiksen käyttäjät käyttävät huomattavasti vähemmän alkoholia ja kokaiinia kuin väestö keskimäärin
Lue lisää: Who Are America’s Medical Marijuana Patients.
Tunnisteet:
kalifornia,
Kannabislääkitys,
lääkekannabis,
tutkimus,
uutiset,
yhdysvallat
26.7.2011
Saksanpähkinä – melkein kuin lääke
Erilaiset pähkinät ovat terveellistä ruokaa ja hyvä proteiinin- ja terveellisten rasvojen lähde. Yhdysvalloissa Pennsylvaniassa tehdyn tutkimuksen mukaan saksanpähkinä oli terveellisin yhdeksästä vertailussa olleesta pähkinälajista. Saksanpähkinässä oli kaksi kertaa enemmän antioksidantteja kuin missään muussa yleisesti syödyssä pähkinässä. Myös antioksidanttien laatu ja vahvuus olivat paremmat kuin muissa pähkinöissä.
Lähde: Walnuts are the healthiest nut, say scientists

Saksanpähkinät ovat niin terveellisiä, että Yhdysvalloissa ne voidaan luokitella lääkkeeksi. FDA (Food and Drug Administration eli Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto) kielsi eräältä yhdysvaltalaiselta yritykseltä saksanpähkinöiden myymisen. Pähkinöitä markkinoitiin terveysvaikutuksista kertovilla lauseilla, mikä teki niistä lääkkeitä vastaavan tuotteen. Myynti sai jatkua, kun terveysvaikutuksista kertovat lauseet poistettiin. Erikoista sinänsä, että esimerkiksi perunalastuja saa kuitenkin Yhdysvalloissa markkinoida sydänystävällisenä tuotteena...
Lähde: FDA Says Walnuts Are Illegal Drugs

pähkinät,
Ravinto,
saksanpähkinä,
yhdysvallat
23.7.2011
Tutkimus: uusi soluviljelmä hermostosäikeistä
Tutkijat Ohion yliopistossa ovat onnistuneet aikaansaamaan uuden soluviljelmätyypin, joka matkii sitä, miten hermosäikeet muodostuvat ja eristyvät myeliinikerroksella. Nyt tutkijat voivat soluviljelmässä kääntää myelinisaation päälle ja pois päältä, ja lisäksi voivat tutkia myeliinin muitakin funktioita. Näiden mekanismien ymmärtäminen auttaa ymmärtämään, mitä MS-taudissa tapahtuu.
Lähteet:
New cell-culture system helps see signalling pathways that cause MS
New multiple sclerosis research avenues opened, scientists say
Lähteet:
New cell-culture system helps see signalling pathways that cause MS
New multiple sclerosis research avenues opened, scientists say
Tunnisteet:
MS-tauti,
myeliini,
tutkimus,
uutiset,
yhdysvallat
19.7.2011
Malarialääke klorokiini MS-taudin hoitoon?
Glukokortikoidit ovat lisämunuaisten tuottamia steroidihormoneja, jotka osallistuvat mm. hiilihydraattien aineenvaihdunnan säätelyyn ja immuunijärjestelmän toimintaan. Tutuin näistä lisämunuaisten tuottamista steroidihormoneista on varmaankin kortisoli.

Tutkijat Michiganissa havaitsivat, että malarialääke klorokiini vähentää tulehdusta lisäämällä glukokortikoidien signalointia. Glukokortikoidit ovat voimakkaimpia tunnettuja aineita tulehduksen vähentämiseen ja autoimmuunisairauksien hoidossa. Tutkimuksessa huomattiin myös säätelyä glukokortikoidien ja lysosomien signaloinnin välillä.
”Olemme tieneet jonkin aikaa, että steroidit ja lysosomit vaikuttavat immuunijärjestelmään, mutta emme tienneet, että ne toimivat yhdessä”, sanoi tutkimusjohtaja Jeffrey Trent. ”Tutkijoilla on nyt selvä polku eteenpäin uusiin projekteihin kehittämään glukokortikoideja, lysosomien estäjiä, ja parantamaan klorokiinin tehoa ja vahvuutta terapeuttisena aineena.”
Koko juttu: Anti-malaria drug chloroquine finding may lead to treatments for arthritis, cancer and other diseases.

glukokortikoidi,
hormoni,
klorokiini,
kortisoli,
malarialääke,
MS-tauti,
tutkimus,
uutiset,
yhdysvallat
15.6.2011
Montel Williams yhteistyöhön lääkekannabisapteekin kanssa
MS-tautia sairastava talk show -isäntä Montel Williams oli maanantaina mukana avaamassa lääkekannabisapteekkia Sacramentossa. Lisää CBS Sacramenton artikkelissa Montel Williams Helps Open High End Sacramento Dispensary, The Sacramento Bee -lehden jutussa TV's Montel Williams comes to Sacramento to open marijuana dispensary ja oheisella videolla (pituus n. 40 sekuntia).
(Video on poistettu)
(Video on poistettu)
Tunnisteet:
lääkekannabis,
lääkekannabisapteekki,
montel williams,
Muut videot,
sacramento,
uutiset,
yhdysvallat
14.6.2011
Lääkekannabista Yhdysvalloissa ja Suomessa
Arizonassa laillistettiin lääkekannabis syksyllä 2010. Jos tarvitset lääkekannabista, löytyy selkeät ohjeet miten toimia lääkekannabisluvan saamiseksi:
How to get Arizona Medical Marijuana
Yhdysvalloissa mm. Kaliforniassa, jossa lääkekannabislaki on ollut pisimpään voimassa, voi lääkekannabisluvan omaava tilata lääkekannabista jopa kotiinkuljetuksella:
Marijuana Delivery
Yhdysvalloissa jo 16 osavaltiota on laillistanut lääkekannabiksen käytön. YLE uutisoi pari päivää sitten: Pilleripurkit vaihtuivat lääkekannabikseen.
Suomessa mahdollistettiin lääkekannabiksen määrääminen lääkkeeksi lakimuutoksella noin viisi vuotta sitten. Jos tarvitset lääkekannabista Suomessa, miten toimia? Missä ovat ohjeet? Mistä löytää lääkäri, joka tietää mitään asiasta? Miten potilaalla on varaa kalliiseen lääkkeeseen? Lääkekannabisasia on mielestäni täällä jäänyt vähän puolitiehen ja moni lääkitseekin itseään yhä laittomasti ilman lupaa.

arizona,
kalifornia,
Kannabislääkitys,
lääkekannabis,
Muut videot,
uutiset,
yhdysvallat
10.6.2011
Leaves of Green
Hamppu, kannabis, marihuana - kasvitieteellisesti kyseessä on sama kasvi. Vuonna 2004 valmistunut Leaves of Green -dokumentti kertoo tästä ehkäpä maailman kiistellyimmästä kasvista ja sen eri käyttökohteista, kuten lääkekäytöstä, viihdekäytöstä ja teollisesta käytöstä. Pituus noin 50 minuuttia.
Tunnisteet:
Dokumentit,
dokumentti,
hamppu,
kannabis,
lääkekannabis,
marihuana,
teollisuushamppu,
yhdysvallat
9.6.2011
Lääkekannabisvideoita
Kaksi tuoretta videota, lyhyitä ja ytimekkäitä.
Relief Choices. Medical Marijuana Patient Testimonial
Kolme henkilöä, joista yhdellä on MS-tauti, kertovat, miten he saavat lääkekannabiksesta apua krooniseen kipuun. Pituus 2:50.
Relief Choices. Medical Marijuana Patient Testimonial
First Person: Seniors Using Medical Marijuana
Kaliforniassa Orange Countyssä eläkeläiset ovat perustaneet oman lääkekannabisyhteisön. MS-tautia sairastava nainen saa apua pahoinvointiinsa. Pituus 2:12.

eläkeläiset,
kalifornia,
Kannabislääkitys,
kipu,
krooninen kipu,
lääkekannabis,
Muut videot,
pahoinvointi,
yhdysvallat
23.5.2011
Kolme näkökulmaa lääkekannabiksesta
Tässä noin 10 minuutin mittaisessa reason.tv:n ohjelmassa MS-tautia sairastava Don Grubbs, lääkekannabisapteekin johtaja JoAnna LaForce ja tohtori Donald Abrams kertovat omia kokemuksiaan ja mielipiteitään lääkekannabiksesta.
No Accepted Medical Use? Three Perspectives on Medical Cannabis
Osoitteesta reason.tv/video/show/no-accepted-medical-use.
No Accepted Medical Use? Three Perspectives on Medical Cannabis
Osoitteesta reason.tv/video/show/no-accepted-medical-use.
Tunnisteet:
Kannabislääkitys,
lääkekannabis,
MS-tauti,
Muut videot,
näkökulma,
yhdysvallat
20.5.2011
Delaware laillisti lääkekannabiksen
Perjantaina 13. päivä toukokuuta Delawaren kuvernööri Jack Markell allekirjoitti lääkekannabislain, jonka osavaltion senaatti oli hyväksynyt edellisenä keskiviikkona äänin 17–4. Delawaresta tuli näin 16. lääkekannabiksen laillistanut osavaltio Yhdysvalloissa.

Asiasta uutisoi mm. Reuters: Delaware legalizes medical marijuana.
Asiasta uutisoi mm. Reuters: Delaware legalizes medical marijuana.
Tunnisteet:
delaware,
lääkekannabis,
Sekalaiset,
yhdysvallat
9.5.2011
Lääkekannabiksen ulkokasvatusviljelmiä
Jorge Cervantes esittelee mahtavia pohjoiskalifornialaisia lääkekannabiksen ulkokasvatusviljelmiä:
Yhdysvalloissa:
Timo Haara haluaisi hyödyntää kannabiskasvin potentiaalia Suomessa, tässä videossa nähdään Timo Haaran hamppupeltoa Keiteleeltä vuodelta 2009:
Suomessa:
Kyllä se kannabiskasvi siis myös Suomen ilmastossa kasvaa ja kukkii, ja voisi tuottaa kuidun ja ravinnon lisäksi lääkettä tai raaka-aineita lääkkeisiin.

hamppupelto,
jorge cervantes,
keitele,
lääkekannabis,
Muut videot,
timo haara,
ulkokasvatus,
yhdysvallat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)