Ennätyksiä, ennätyksiä

Tänä aamuna heräsin jalat hieman tavallista kipeämpinä, mutta siihen on hyvä syykin. Kävin eilen kahdella kävely-/juoksulenkillä, 7 km ja 4 km. Päivällä tekemästäni 7 kilometrin lenkistä juoksin 4,6 kilometriä (6 x 700 m + 400 m), uuden kerta­lenkki­ennätyksen siis. Edellisen ennätyksen (3,6 km) juoksin vasta tämän viikon maanantaina. Illan 4 kilo­metrin lenkistä juoksin vielä 400 metriä, ja näin koko päivän juoksumatkaksi tuli 5 kilometriä. Tästä sain hyvän päivämatkaennätyksen, jota voi jatkossa yrittää parantaa.

Juoksuennätys

Jalkojeni toivuttua jälleen olen jatkanut intervalliharjoittelua tiiviisti. Eilen juoksin ennätysmatkan: 7 kilometrin lenkistä juoksin 3,6 kilometriä (6 x 500 m + 600 m). Alkuperäinen ajatus oli tehdä 5 kilometrin lenkki, josta juoksen 4 x 500 metriä, mutta juoksu kulki niin hyvin, että muutin suunnitelmia lenkin aikana.

Kuudennella 500 metrin pätkällä vasemmassa nilkassa tuntui sellaiselta, että parempi jättää juoksut siihen (3 kilometriin). Lenkistä oli tuolloin jäljellä reilu kaksi kilometriä, jotka siis ajattelin kävellä. Toiseksi viimeisen kilometrin aikana tuli kova pissahätä. Tämän sairauden myötä hädät voivat olla kovin ”vaativia”: sitten kun hätä tulee, ei voi kovin kauaa odotella vessaan pääsyä (ns. urge-oire eli virtsapakko). Kesällä lenkillä voi poiketa tieltä jonnekin pusikon taakse, mutta talvi ja kinokset vaikeuttavat tällaista helpotusmahdollisuutta.

Viimeisen kilometrin kohdalla punnitsin hätääni, pientareelle pissaamista ja vasemman jalkani kuntoa. Hätä ei antanut periksi; julkinen virtsaus ei innostanut; vasen nilkka, ehkä siihen ei tullutkaan mitään vakavampaa kipua... joten päätin yrittää juosta vielä yhden pätkän. Eipä ainakaan tarvitsisi niin pitkää matkaa märillä housuilla taittaa, jos vahinko sattuisi.

Juoksin vielä 600 metriä, jonka jälkeen oli enää pari sataa metriä matkaa kävellen. Kotitiellä hädän yhä yltyessä juoksin vielä noin 40 metriä samalla valmiiksi vaatetusta avaten, pääsin kotiin ja vessaan ja vaatteita riuhtomaan päältä. Ehdin.

Juoksua tuli yhteensä reilut 3,6 kilometriä, pätkissä, mutta silti yhdellä lenkkikerralla. Näin pitkää matkaa en ole juossut intin jälkeen, eli pariin kymmeneen vuoteen. Joskus olen lenkkeillyt satunnaisesti, mutta yksittäinen lenkki on silloin ollut vain 2,5–3 kilometrin mittainen. Parasta on, että jalat tuntuisivat kestäneen tämän ennätysjuoksun. Nyt vaan juoksussa välipäivä tai kaksi (kävelyssä en välipäiviä pidä, ellei ole pää kainalossa), ja sitten taas jalkoja voimistamaan.

Juoksuyritykset jatkuvat

Pari viikkoa sitten kovien pakkasten aikaan oli mukava käydä intervalliharjoittelemassa (eli kävelyä ja juoksua vuorottain), kun juoksemisen lisäksi pääsi ”voittamaan pakkasen”. Jalkojeni toivuttua edellisistä juoksuista ja Cooperin testistäni kasvatin intervallien pituutta ja määrää ja sunnuntaina 20.2.2011 juoksinkin jo 2,8 km yhdellä viiden kilometrin lenkillä (juoksupätkät 4 x 600 m + 400 m, pakkasta oli noin -19 astetta). Edellisenä päivänä oli mennyt 2 kilometriä juoksua samalla lenkillä. No, tuon viikonlopun juoksut taisivat olla hieman liikaa, sillä vasen nilkkani kipeytyi taas niin, että olin 11 päivää juoksematta.

Joka päivä olen kävellyt ja halu juostakin olisi ollut kova, mutta sille toiminnalle jalkani on sanonut ei. Vaan eilen se alkoi taas: 5 kilometrin lenkillä juoksin viisi kahdensadan metrin intervallia, eli juoksua tuli yhteensä yksi kilometri. Jalka tuntuisi kestäneen... :)

Yhteensä tämän vuoden aikana juoksua on tullut vähän yli 35 kilometriä. Ihan mukava matka jo sekin.

Intervalliharjoittelua pakkasella, osa 2

Moneen asiaan en enää pysty kuten ennen tai kuten terveemmät pystyvät, mutta johonkin sentään. Tämän aamun lenkki oli jälleen 2,2 km, josta juoksin 1,2 km (500+500+200 m), ja pakkasta oli huimat -31 astetta. Enpä ole ennen tällaista suoritusta tehnyt. Harvat näkemäni ihmiset hytisivät linja-autopysäkillä, pitivät varmaan hulluna, kun juoksin ohi...

Pakkasta ja intervalliharjoittelua

Suomea hytisyttää tällä viikolla kovat pakkaset, mutta ei anneta sen haitata. Eilen illansuussa kello 18 lähdin kävely- ja juoksulenkille, pakkasta oli paikallisen sääaseman mukaan lähtiessä -22,8 astetta. Juoksin tällä viiden kilometrin lenkillä viisi pätkää, 200+200+400+400+200 metriä, juoksua yhteensä 1,4 kilometriä. Palatessani pakkasta oli -24 astetta.

Tänään aamulla lähdin ennen aamupuuroa pienelle 2,2 kilometrin lenkille. Juoksua tuli 800 metriä (400+200+200). Pakkasta oli -28 astetta.

Vielä muutama kuukausi sitten keuhkoni olisivat olleet kovilla juoksupätkistä tällaisilla pakkasilla, mutta nyt ei ottanut henkeen oikeastaan ollenkaan. Intervalliharjoittelu on tehnyt tässä suhteessa ihmeitä.

Cooperin testi - ja jalat hajalle

Vuodenvaihteen 2010-2011 tienoilla oli voittajaolo. Olin jatkanut koko vuoden edellisenä vuonna aloittamaani päivittäistä kävelyä, kävelymatkat olivat pidentyneet, kesällä asettamani tavoite ”2010 kävelykilometriä vuodelle 2010” meni rikki, ja lopulta paljon enemmänkin (katso video tuloksistani).

”Vuosi 2010 oli kävelyn vuosi, vuonna 2011 yritän juosta?” pohdiskelin mielessäni.

Sekä jalkojen jaksamisen että hapenottokyvyn harjoittamiseen löytyi paras apu intervalliharjoittelusta, jossa juostaan ja kävellään vuorotellen. Kävelylenkeilläni aloin siis juosta lyhyitä pätkiä, joita pikkuhiljaa lisäsin ja pidensin.

Tulokset kasvavat aina alussa nopeasti ja ”nälkä” oli kova. Pohjakunto oli runsaan kävelyn johdosta hyvä, ja parin viikon lähes jokapäiväisen harjoittelun jälkeen juoksuintervallit olivat jo satoja metrejä ja myös keuhkot kestivät juoksemista. Jalat olivat kovin kipeät, mutta kipuja on ollut kävelyidenkin aikana, enkä osannut huolestua. Ja sitten eräänä aamuna juoksin ensimmäisen juoksulenkkini moneen vuoteen, 2 kilometriä. Se tuntui todella hienolta. Juoksun jälkeen jalat kipeytyivät edelleen, mutta ”kipu on vain heikkoutta, joka poistuu kehosta”...

”Päivä ilman juoksua, eiköhän se siitä.”

Välipäivä siis, ja taas lenkille. Tällä kertaa ajanotto mukaan: juoksin 2,2 kilometriä aikaan 13 minuuttia 30 sekuntia. Samalla juoksulla sain myös Cooperin testin tuloksen. Karttapalvelulla mittasin matkaksi 1950 metriä ja toisaalta kokonaisajasta ja -matkasta laskemalla 12 minuutin matkaksi saadaan 1955 metriä. Näiden kahden arvion pohjalta uskallan myöntää itselleni Cooperin testin tuloksen 1900 metriä. Tämä on minun ikäiselleni miehelle keskitason tulos, mihin olen erittäin tyytyväinen.



Vaan siihen loppuikin juokseminen vähäksi aikaa - jalat kipeytyivät muutamassa päivässä lähes kävelykelvottomiksi. Vasempaan jalkaani saattoi tulla jonkinlaista rasitusmurtumaa, ensimmäisellä 2 kilometrin juoksukerralla meinasin liukastua ja täräytin tämän vuoksi jalkani melko kovaa maahan. Nilkkojen ja polvien pienet tukilihakset kipeytyivät myös pahasti ja ehkä tulehtuivatkin hieman. Nivelet, joiden puolesta pelkäsin aluksi myös, taisivat kestää parhaiten.

Nyt on noin kuukausi mennyt Cooperistani ja pystyn kävelemään jälleen kuten ennen. Keskiviikkona aloitin uudestaan intervalliharjoittelun. Tällä kertaa pitää malttaa olla ahnehtimatta, lähden 200 metrin intervalleista liikkeelle, kiinnitän enemmän huomiota hyvään juoksutekniikkaan, lisään matkaa vain, jos jalkojen kipeytyminen ei lisäänny, ja pidän välipäiviä juoksussa, jolloin voi kuulostella jalkojen kipuja paremmin.



Onnistuu juokseminen jatkossa miten onnistuu, joka tapauksessa olen jo juossut yli 40-vuotiaana keskitason tuloksen 1900 metriä Cooperin testissä. Sairastan kuitenkin MS-tautia, ja vain muutama vuosi sitten en edes kävellyt samaa matkaa yhteen menoon, missään ajassa.