16.4.2011

Uutisia Suomesta ja maailmalta

Tältä viikolta muutamia uutisia MS-tautiin ja lääkekannabikseen liittyen.

Suomessa korvataan MS-lääkkeet, mutta ei lääkekannabista


BetaferonAaltomaisen MS-taudin hoitoon käytettävästä Betaferon-lääke tulee erityiskorvattavaksi heinäkuun alusta lähtien. Kela on aikaisemmin korvannut lääkekustannuksia potilasta kohden noin 10760 euroa vuodessa, ja potilas itse on maksanut omavastuuosuuden 673 euroa. Jatkossa lääke korvataan kokonaan.
Kelan tilastotietojen mukaan valmisteesta maksettiin vuonna 2010 korvauksia 697 vakuutetulle yhteensä noin 7,5 miljoonaa euroa. Valmisteen rajoitetun erityiskorvattavuuden hyväksymisen arvioidaan lisäävän vuotuista lääkekorvausmenoa noin 470 000 euroa verrattuna yhtä laajaan peruskorvattuun käyttöön.

Apteekkari.fi: Betaferon-valmiste erityiskorvattavaksi.

Betaferonin lisäksi myös muut kalliit ”taudinkulkua muuttavat” eli ns. ABCR-lääkkeet, Avonex, Copaxone ja Rebif, sekä myös suurin osa oirelääkityksestä peruskorvataan sairastavalle. Melko kallista... Samaa rahaa tai edes osaa siitä ei voi saada lääkärin määräämän lääkekannabiksen hankintakulujen korvaamiseen. Toivotaan tähän pikaista muutosta.

Novartis Sativexin jakelijaksi


Sativexin valmistaja GW Pharmaceuticals solmi sopimuksen lääkeyhtiö Novartiksen kanssa Sativexin jakelusta muun muassa Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Afrikassa.

SativexAsiasta uutisoi The Telegraph: GW signs Sativex cannabis-based drug deal with Novartis.

Novartis on myös mm. suun kautta otettavan fingelimodilääkkeen (Gilenya) myyntiluvan haltija Suomessa. Itselläni on suuret odotukset tämän GW+Novartis-yhteistyön suhteen - voi olla, että tämän ansiosta Sativex saadaan lopulta nopeammin myyntiluvallisten ja korvattavien lääkkeiden listalle kuin Bedrocan. Aika näyttää.

”O Canada”


Ontarion korkeimman oikeuden tuomari Donald Taliano määräsi tällä viikolla liittovaltion tarkistamaan Kanadan lääkekannabislait, jotka ovat hänen mukaansa perustuslain vastaisia. Potilaat ovat eriarvoisessa asemassa, koska lääkärit eivät kirjoita reseptejä, ja osa potilaista joutuu hankkimaan lääkkeensä laittomasti. Tilanne on Suomessa samankaltainen, mutta vielä huonompi: virallisia lääkekannabispotilaita on vain murto-osa Kanadaan verrattuna (noin 1/100, väkilukuun suhteutettuna).

"Rather than promote health, the regulations have the opposite effect. Rather than promote effective drug control the regulations drive the critically ill to the black market," Taliano wrote in the 109-page ruling.

Reuters: Canada judge says medical marijuana too restricted.

Court gives Canada 90 days to fix medical marijuana program
Liittovaltiolla on 90 päivää aikaa vastata tuomari Talianon tällä viikolla antamaan päätökseen.

0 kommenttia

Lähetä kommentti