22.5.2019

Reseptit uusittu!

Viime vuonna alkoi Suomessa kuulua kummia: viranomaiset "ohjeistivat" lääkekannabista määränneitä lääkäreitä niin, että iso osa lääkekannabista määränneistä lääkäreistä lopetti reseptien kirjoittamisen ja uusimisen. Bloggasin tästä marraskuussa. Ainakin yksi lääkäri sai Valviralta varoituksen, kun jatkoi reseptien kirjoittamista. Tämä "ohjeistus", jonka tarkoitus ohjeistaja-Kelan mukaan ei ollut puuttua lääkäreiden työhön, vaikutti lääkäreiden työhön ja aiheutti myös minulle epävarmuutta, saanko reseptini uusittua.

Suomen Kuvalehti julkaisi keväällä kaksi artikkelia, jotka toivat tämän asian esille, ja saattoivat jopa edesauttaa myös minun reseptieni uusimista. Kiitos toimittaja Aarno Malinille näistä artikkeleista. Kannattaa lukea!


Lääkekannabisreseptit pitää uusia vuoden välein. Olin keväällä jonkin aikaa ilman voimassa olevia Bedrocan- ja Bediol-reseptejä (edellisillä resepteillä ostettuja lääkkeitä oli kuitenkin varastossani riittävästi tälle aikaa), mutta onneksi löytyi lääkäri, joka reseptit uusi. Suuri kiitos hänelle. Jos vain Kela, Valvira ja Fimea malttavat antaa lääkärien tehdä työnsä rauhassa, uusimisen pitäisi onnistua jatkossakin.