20.12.2011

20. joulukuuta

Omia kuulumisia

Muutin syömiseni aika lailla erilaiseksi pari kuukautta sitten. Nyt päivän pääruoka on jo pitkään ollut noin puoli kiloa vihanneksia ja juureksia mehustettuna (puoli kiloa riittää oikein hyvin, aluksi käyttämäni 800 grammaa oli turhan paljon), ja tavallisimmin proteiinilisänä kalaa 150–250 grammaa. Kala on hyvin usein ollut ns. raakaa eli graavilohta tai kylmäsavustettua (melkeinpä aina kun kaupasta on löytynyt "päiväyskalaa" alennuksesta). Mutta välillä myös kypsennettyä. Vihannekset aina raakana, mehuna.

Pari satunnaista kertaa (mm. lääkkeidenhakureissulla) olen syönyt ravintolassa, jolloin vihannesmehuateria on jäänyt väliin. Yli kuukauden olin kuitenkin ensin hyvin tiukalla ruokavaliolla. En syönyt myöskään viljaa (näkkileipää, kaurapuuroa). Nyttemmin olen pari kertaa kaurapuuroa syönyt, ja ei vaikuttanut vointiin mitenkään huonosti.

Ei tämä ruokavalio ole minua ainakaan vielä parantanut, mutta ei olo huonokaan ole (MS-taudista johtuvaa pahoinvointia yms. oireita lukuunottamatta). Vatsa tykkää, kun ei tarvitse syödä niin paljoa kiinteää massaa, jonka käsittely on huomattavasti hidastunut, silti ravintoaineiden saanti on luultavasti hyvin runsasta.

Kala on tämän vuoden uusi "tulokas" ruokavaliooni. Pitkään olin ensin lakto-ovo-vegetaristi, minkä jälkeen lopulta ruokavalioni oli muutaman vuoden pääosin vegaaninen, kun varmuuden vuoksi jätin loputkin (maa)eläinrasvat pois MS-taudin vuoksi. Kananmunien ja maitotuotteiden suhteen en ole ehdoton, jos vaikka tarjottavassa ruoassa on, niin en siksi jätä syömättä. Ja tänä vuonna otin siis ruokavaliooni (takaisin) mukaan kalan. Kaloissa on hyviä rasvoja, ja muutenkin ne kasvavat pääosin vielä melko luonnollisesti, verrattuna tehokarjaan.

Jouluruoat

Samanlaiseen ylensyöntiin ei enää pysty kuin aikoinaan. No, parempi panostaa laatuun kuin määrään. Jouluksi voisi ostaa vaikkapa pippurimakrillia, erilaisia savukaloja, graavilohta... rupeaa tulemaan vesi kielelle!

Esitys vuodelta 1980:

Juice Leskinen - Sika (4:06)



0 kommenttia

Lähetä kommentti