15.12.2011

15. joulukuuta

Blogiini satunnaisesti eksyneet ovat saattaneet ihmetellä, mitä kummallisia juttuja täällä oikein viime aikoina on ollut – "1. joulukuuta", "2. joulukuuta"... Puoli kuuta sitten 30. marraskuuta kirjoitin:
Näitä lapsuuden maagisia odottavia tunnelmia yritän itse tänä vuonna jälleen tavoitella. Liity mukaan joulunodotukseen, huomennahan on jo ensimmäinen joulukuuta.

Tuon jälkeen olen kirjoittanut blogiin joka päivä jotain, pääosin jouluaiheista, ja näistä joulunajan posteista on muotoutunut omanlainen joulukalenterinsa. Nyt jo 15. luukku!


Joulukalenteri

Joulukalenteri eli adventtikalenteri on hieman yli 100 vuotta vanha keksintö: ensimmäinen painettu joulukalenteri tuli markkinoille vuonna 1904. Suomen partiolaisten Partiotyttöjen tekemä ensimmäinen suomalainen joulukalenteri ilmestyi vuonna 1947. Ensimmäiset suklaakalenterit ovat vuodelta 1958.

Lapsena oli mukavaa, jos oli unohtanut avata luukun edellisenä päivänä, ja sai avata kaksi luukkua kerralla. Varsinkin, jos kyseessä oli suklaakalenteri.

9 yötä jouluaattoon, 9 luukkua avaamatta...

(Joko olet avannut aiemmat luukut?)



0 kommenttia

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...