28.4.2015

Lisäsin blogiin Twitter-kortit

Kuten otsikko kertoo, lisäsin tähän blogiin ns. Twitter-kortit. Tämä tarkoittaa sitä, että twiitatessa blogin artikkeleita Twitter näyttää artikkelista mahdollisen kuvan ja lyhyen pätkän tekstiä twiitin yhteenvedossa. Seuraavaksi aion twiitata tämän artikkelin ja pidän peukkuja että toimii.


Muokkaus: ja toimihan se, tässä kyseinen twiitti:

21.4.2015

Weed 3: The Marijuana Revolution – tohtori Sanjay Gupta raportoi

Sanjay Gupta, CNN-televisioyhtiön lääketieteellinen asiantuntija ja neurokirurgi, kertoi vuonna 2013 muuttaneensa mieltään kannabiksen suhteen. Tuolloin valmistui ja esitettiin CNN:n dokumentti Weed: A Dr. Sanjay Gupta Special. Vuonna 2014 esitettiin dokumentin toinen osa Weed 2: Cannabis Madness. Nyt on ilmestynyt kolmas osa Weed 3: The Marijuana Revolution.

Yhdysvalloissa on todellakin käynnissä kannabisvallankumous. Vielä pari vuotta sitten, kun Weed-dokumenttisarjan ensimmäistä osaa tehtiin, liittovaltio ei ollut viljellyt kannabista tutkimuskäyttöön useaan vuoteen, koska tutkimusta oli niin vähän. Nyt tilanne on toinen. Lääkekannabiksen käyttö ja sen tutkimus lisääntyvät räjähdysmäisesti Yhdysvalloissa. Yhä on silti mutkiakin matkassa ja välillä lainsäädäntö takkuaa. Samaan aikaan ihmisiä kuolee, kun he eivät saa sopivaa lääkitystä. Katso Weed 3, pituus n. 42 minuuttia. Kahta aikaisempaa osaa ei tarvitse välttämättä katsoa ennen tätä.

Weed 3: The Marijuana Revolution – Dr. Sanjay Gupta reports

Lue myös:
Dr. Sanjay Gupta: It's time for a medical marijuana revolution
10 diseases where medical marijuana could have impact

9.4.2015

Rohkaistu elämään

Sain eilen postikortin pitkästä aikaa, kiitos rakkaalle lähettäjälle.
Tänään oli jännä päivä, vähän uhrauksia unelmien eteen. Elämää pitää elää.