25.4.2012

Paluu matkustuskuntoon

Kun sain MS-diagnoosin vuonna 2008, oli kertynyt jo monenlaista vaivaa: mm. jatkuva pahoinvointi, yöunet liian lyhyet, iho huonossa kunnossa, mielialan kanssa ongelmia, sisäinen termostaatti oli sekaisin, en jaksanut kävellä kuin kilometrin tai pari. Huonosta voinnista johtuen kaikenlainen matkustelu jäi useaksi vuodeksi vain aivan välttämättömyyksiin, eli pääasiassa enintään päivän mittaisiin sairaala-, lääkäri- ja apteekkikäynteihin.

Moni asia on nyt paremmin. En ole parantunut, mutta taudin eteneminen on toivottavasti hidastunut ja jotkin oireet ovat helpottaneet. Mm. pahoinvointi on vähentynyt, ihoni on taas hyvässä kunnossa ja yöunet ovat parantuneet huomattavasti. Vessankaan ei tarvitse olla ihan jatkuvasti "saatavilla". Fyysistä kuntoani olen saanut parannettua paljonkin.

Viime viikonloppuna parempi vointini laitettiin testiin, kun lähdin puolisoni kanssa ensimmäiselle yön yli kestävälle matkalle lähes viiteen vuoteen. Matkaa kohdekaupunkiimme oli lähes 300 kilometriä, minkä taitoimme henkilöautolla. Pahoinvointi pysyi kurissa. Perillä kohteessamme kävelimme runsaasti molempina päivinä (yli 10 kilometriä per päivä), söimme hyvin, ja nautimme keväästä ja elämästä yleensä. Matka meni kaikkiaan oikein hyvin, ja mikä tärkeintä, sain nukuttua hotellihuoneessakin riittävän pitkät yöunet. Viime kesänä ostettu kannettava tietokone pääsi vihdoin suunniteltuun käyttöön, eli mm. soittamaan Ylen Klassista hotellihuoneen pöydällä. :)


Reissun onnistuttua tuntuu olo huomattavasti vähemmän "vammaiselta". En tietysti samalla tapaa jaksa kuin joskus aikoinaan, mutta riittävästi matkustamiseen ja yöpymiseen muuallakin kuin kotona.

1 kommentti:

Hän Tä kirjoitti... [vastaa]

Hienoa! Kiva kuulla, että olet päässyt reissun päälle pitkästä aikaa ja että reissu onnistui. Olen todella iloinen puolestasi!

Lähetä kommentti