27.9.2011

Uusia näkymiä

Ohjelmointia ja toinen uusi blogi

Ennen eläkkeelle joutumistani olin yksityisyrittäjä, ja tein tietokoneohjelmia sekä niiden osia, pääosin yrityksille. Ohjelmointi on ollut myös harrastuksenani. Blogien yhteydessä olen soveltanut näitä taitojani. Pidän todella paljon ohjelmoinnista, se on sellaista puuhaa, johon uppoudun helposti (joskus hieman liiankin) ja muu unohtuu. Siirtyessäni tänne Blogspotiin ja sen jälkeen olen taas ohjelmoinut enemmän. Täällä ei mm. ollut tekstihymiöiden korvausta hymiökuvakkeilla (emoticons), merkintöjen lukeminen aikajärjestyksessä ei toiminut, yläpalkin ja sivupalkin haut eivät toimineet, ym. mitä olen tässä jo laittanut kuntoon. Haasteita tarjoavat mm. uusi ympäristö ja Javascript minulle melko outona/vähän käytettynä kielenä.

Binäärikoodia (Arecibo message)

Ensimmäisessä MS-potilas-blogissani, jota pystyi myös räätälöimään, kirjoittelin muutamia blogiohjelmointiin liittyviä artikkeleita muiden tekstien joukkoon (tosin piilotettuna etusivulta). Tännekin blogiin kirjoitin jo yhden ohjelmointiaiheisen artikkelin, mutta kun noita aiheita siltä alueelta tuntuisi olevan enemmänkin, niin päätin perustaa niille oman blogin! Näin tämä MS-potilas-blogi ei "täyty" (englanninkielisistä) ohjelmointiin liittyvistä teksteistä, jotka luultavasti kiinnostavat melko harvaa tämän blogin lukijaa niin syvällisesti. Ja jos kiinnostaa, ne voi lukea toisesta blogistani. Kunhan niitä ehdin sinne kirjoitella. :)

Uusi blogini on nimeltään Yet Another Blogger Tips Blog, eli YABTB.blogspot.com, ja kirjoitan sinne (ainakin toistaiseksi) englanniksi.

Näkymiä blogeihin

Bloggerissa voi selata ja lukea blogeja myös aivan uusilla tavoilla ns. dynaamisten näkymien avulla. Oletusnäkymä dynaamisissa näkymissä on "Sidebar", joka on hyvin selkeä tapa selailla blogiartikkeleita. Muita vaihtoehtoja ovat Flipcard, Mosaic, Snapshot, Timeslide, (lisätty 28.9.11:) Magazine ja Classic. Näkymätyyppiä voi vaihtaa dynaamisen näkymän oikeasta (päivitys 28.9.11:) vasemmasta yläkulmasta. Jälleen nähdään, kuinka sama asia voi näyttää erilaiselta, kun vähän vaihtaa näkökulmaa.


Kokeile itse! (linkki tämän blogin dynaamisiin näkymiin)

Vinkki: Jos selaat mitä mitä tahansa Bloggerissa/Blogspotissa olevaa blogia, saat näkymät näkyviin liittämällä osoitteen perään /view, esim yabtb.blogspot.com -> yabtb.blogspot.com/view.

Päivitys 28.9.11: Ominaisuus on uusi ja kehittyy edelleen, päivitin pari kohtaa tekstissä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...