4.4.2011

Juhlalauantai

Lauantaina kävin ystäväni kanssa ulkona syömässä ja juhlistamassa hänen valmistumistaan. Siitä onkin pitkä aika, yli viisi vuotta, kun näin hienosti olen käynyt syömässä. Itse söin ”lohta kalastajan tapaan”; ehdin hotkaista maukkaasta annoksestani jo yli puolet, ennen kuin siitä keksittiin ottaa kuva:

Lohta kalastajan tapaan
Lohta kalastajan tapaan

Puhuimme päivän aikana kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Positiivinen ajattelu oli yksi teemoista. Ajatuksilla on mahtavat voimavarat: negatiivinen ajattelu voi syöstä terveenkin ihmisen syöksykierteeseen ja jopa riistämään oman henkensä, ilman että olisi mitään ”isompaa vialla”, ja vastaavasti positiivisen ajattelun avulla voi nousta uskomattomiin saavutuksiin. Onneksi itse ”ymmärsin oppia” tämän, vaikka kovin kauan menikin negatiivisten ajatuskuvioiden piiskaamana eteenpäin.
Atleettipalkinto
Vaikka en ollutkaan varsinainen juhlan aihe, myös minä sain tunnustusta ahkerasta kuntoni nostamisesta:

Kiitos vielä ystävälleni koko reissun mahdollistamisesta, hyvästä seurasta ja kaikesta muusta mukavasta. :)

0 kommenttia

Lähetä kommentti